Espoo
 
Loppuviikko onkin mennyt upeasti koneen ääressä. Se johtui siitä että päätin Sörvessä viimeisenä päivänä että vanha kamerani oli viimeistä kertaa messissä, no onhan se vielä kakkoskamerana. Vekottimella on otettu noin 250.000 kuvaa, noilla otos määrillä voi jossain vaiheessa tulla jo yllätyksiä. Keskiviikkona kotiin kuljetuksena tulikin uusi Canon Mark IV. Olin jo unohtanut mitä kaikkea sitä pitääkään puuhailla että kuvia voi tehdä valmiiksi. Menothan taas vasta alkoivat, uutta kovalevyä, softien päivitys ja hmm uuden käyttiksen hankkiminen. Niin ja sitten töihin, kaikki tiedostot varmistettava kaiken varalta jne. Hommiin upposi mukavasti vuorokausi ja rahaa paloi 500 euroa tilpehööreihin. Kamera, vara-akut ja kortit on vielä erikseen sekä parin teran kovo uusia kuvia varten. Ilmaista touhua tämä kuvaaminen :) Markki on tuntunut vikkelältä kameralta muutaman päivän testauksen tuloksena. Tarkennus ei ole vielä herättänyt mitään suuria tunteita. Ei ainakaan näillä säädöillä mitä on löytynyt, tarkennustakin on vielä petrattava. Aperture 3:en kuvankehitys ei myöskään säväyttänyt, hieman kohinaiselta kuvat ainakin toistaiseksi näyttävät. Paljon on hiottavaa, pitääkö myös vaihtaa softaakin? Kokeilin tietenkin myös HD-tason videokuvausta, aika kokeiluksi jäi. Naurulokkeja hieman kuvailin, tarkennus ei tuntunut kovinkaan hyvältä ja käytettävyys ei yllä kovinkaan korkealle tasolle. Kyllä sitä kuitenkin jokusen clipin varmaankin virittää, onhan ne ihan mukavia muistoja ainakin. Alkuviikko viritellään vielä kameraa ja odotellaan isompia ja nopeampia kortteja. Loppu viikosta pitäisi suunnata reisuun johonkin päin, viikko tai kaksi? Jos haluat kuvausseuraa, ota yhteyttä.










Mark IV videotestaus 11.4.2010, Finnå, Espoo

- m

Virityksiä
11. huhtikuuta 2010