Sörve B.O.
 
Aamun kojutus rannassa ei tuottanut ainuttakaan otosta. Paikalla oli ainoastaan sinisorsia, nekin typerästi. Kolmen tunnin odotuksen jälkeen siirryin kannakselle hengailemaan. Katselemaan pikkujoutsen- ja alkavaa kurkimuuttoa. Aurinko lämmitti jo mukavasti kun kello näytti yhtätoista, oli aika siirtyä lähikojuun Nokkavarpus kuvauksiin. Viritin jälleen paikat mieleiseksi ja menin odottelemaan. Kymmenen minuutin päästä ralli olikin jo päällä. Aluksi jälleen kameran ääni pelotti kaikki pois jo ensimmäisestä laukaisusta. Onneksi sain hieman peitettyä kameraa ja tyypit tottuivat vaimeampaan ääneen. Kymmenen yksilön voimalla Nokkikset jaksoivat pitää ruokintapaikkaa mielenkiintoisena. Nyt kun vihdoin oli hieman paremmin valoa, kokeilin jo BigSix:n voimaa. Loittoa peliin ja ruutu oli täynnä iso nokkaista kaveria, matkaa oli neljä metriä. Kolmen tunnin tykityksen jälkeen peli vihellettiin poikki, Latviasta saapui pieni sadealue. Kurkia laskin pienestä katselu reiästä lähes 400, varmaan niitä meni hieman enemmänkin. Muutoin päivän mukavin havainto oli aikainen Mustaviklo joka pyöri kotilahdella. Illalla lähtösauna, huomenna pitäisi vaihtaa maisemaan iltapäivän alussa. Aamu olisi vielä tarkoitus kuvata, jos sää vain sallii.











Nokkavarpunen 5.4.2010, S.B.O., Estonia

- m

Nokkavarpunen
5. huhtikuuta 2010